
Keitä me olemme
Olemme maailman johtava uusiutuvan lentopolttoaineen ja uusiutuvan dieselin tuottaja.

20Mt
Olemme sitoutuneet tukemaan asiakkaitamme vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään vähintään 20 miljoonaa tonnia vuosittain vuoteen 2030 mennessä.
Näytämme tietä kohti kiertotaloutta ja uusiutuvaa tulevaisuutta
Vuonna 2024 Nesteen liikevaihto oli 20,6 miljardia euroa ja vertailukelpoinen käyttökate oli 1 252 miljoonaa euroa. Yhtiö työllisti vuonna 2024 keskimäärin 5 796 henkilöä. Nesteellä on tuotantoa kolmella mantereella ja muuta toimintaa maailmanlaajuisesti 16 maassa. Nesteellä on tytäryhtiöitä Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Nesteellä on lähes tuhannen liikenne- ja automaattiaseman verkosto Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa.
Jalostamomme Suomessa, Alankomaissa ja Singaporessa sekä yhteistoimintomme Marathon Petroleumin kanssa Kalifornian Martinezissa valmistavat korkealaatuisia uusiutuvia polttoaineita kokonaan uusiutuvista raaka-aineista. Uusiutuvien tuotteiden nimelliskapasiteetti on tällä hetkellä noin 5,5 miljoonaa tonnia. Kun Nesteen Rotterdamin jalostamon laajennushanke saadaan päätökseen, se kasvattaa yhtiön uusiutuvien tuotteiden vuosittaisen kokonaistuotantokapasiteetin 6,8 miljoonaan tonniin vuonna 2027. Tavoitteenamme muuttaa Porvoon öljynjalostamo asteittain uusiutuvien ja kiertotalousratkaisujen jalostamoksi.
Muutosmatkamme
Nesteellä on pitkä historia innovatiivisten, vastuullisempien ratkaisujen kehittämisessä tieliikenteeseen ja lentoliikenteeseen. Muutosmatkallamme on vahva pohjoismainen perintö. Neste on kehittynyt paikallisesta öljynjalostajasta yhdeksi maailman johtavista uusiutuvien ja kiertotalousratkaisujen yhtiöistä. Yhdessä kumppaneidemme ja sidosryhmiemme kanssa luomme elinvoimaisempaa maapalloa lapsillemme vastuullisemmilla ratkaisuilla. Uskomme, että tämä on tulevan menestyksen liikkeellepaneva voima.
Neste perustettiin vuonna 1948 turvaamaan Suomen öljyhuolto.
1996: Ensimmäinen NEXBTL-patenttihakemus, joka mahdollisti 100 % uusiutuvan dieselin tuotannon
2000-luku: Uusiutuvaa dieseliä alettiin tuottaa Porvoossa, ja Neste avasi uusiutuvia tuotteita valmistavat jalostamot Singaporeen vuonna 2010 ja Alankomaiden Rotterdamiin vuonna 2011.
2020-luku: Uusiutuvien tuotantokapasiteetin lisääminen ja johtavan aseman saavuttaminen uusiutuvan lentopolttoaineen tuotannossa
2022: Ilmoitus strategisesta selvityksestä, joka koskee Porvoon jalostamon muutosta johtavaksi uusiutuvien ja kiertotalousratkaisujen tuotantopaikaksi maailmanlaajuisesti
2025: Sitoutuminen hiilineutraalin kasvun tukemiseen lentoliikenteessä
2030: Autamme asiakkaitamme vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään jopa 20 miljoonaa tonnia vuodessa
2040: Myytyjen tuotteiden käyttövaiheen päästöintensiteetin vähentäminen 50 %:lla vuoden 2020 tasosta ja päästöjen vähentäminen koko arvoketjussa
Johto
Hallitus
Yhtiöjärjestyksen mukaan hallitukseen kuuluu viidestä kymmeneen jäsentä, jotka valitaan varsinaisessa yhtiökokouksessa toimikaudeksi, joka päättyy seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen.
Toimitusjohtaja, johtoryhmä ja laajennettu johtoryhmä
Nesteen toimitusjohtaja Heikki Malinen johtaa yhtiön liiketoimintaa osakeyhtiölain sekä yhtiön hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti.

Vastuullisuus
Neste on suunnannäyttäjä kohti kestävää tulevaisuutta
Tiedotteet ja uutiset
Nesteen viimeisimmät lehdistötiedotteet ja uutiset kiertotaloudesta, vastuullisuudesta ja innovaatioista.